Ajattelin, että nytkö se tapahtuu... En tosin haluaisi niin väkivaltaista loppua, vaikka kaikesta päätellen olen liian huono ihmiseksi saadakseni elää. Lisäksi tunnen olevani myös fyysisesti huono, miehelleni ainakin. Toisen lapsen tulemista ei ole ehkäisty, mutta ei tärppää - ja se on MINUN syyni, miehen mielestä. Jaksanko kantaa vielä syyllisyyden taakkaa siitäkin asiasta? Olenko todellakin niin huono kuin minulle vakuutetaan?
Löytyyköhän tästä maailmasta normaalia, kypsää ihmistä, joka pystyisi kumoamaan riittämättömyyden tunteeni ja hyväksymään minut kaikkine fyysisine ja henkisine puutteineni?
Löytyyköhän tästä maailmasta normaalia, kypsää ihmistä, joka pystyisi kumoamaan riittämättömyyden tunteeni ja hyväksymään minut kaikkine fyysisine ja henkisine puutteineni?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti