104. Tuska ulvottaa

Mierontie.
Pakko löytää asunto.

Jostain, mistä tahansa.

Hakuammuntoja eri paikkakunnilla,

kunnes siedettävä löytyy.

Ja niin Una aloittaa uuden elämän yli kuusikymppisenä,

ensimmäistä kertaa yksin, täysin vieraassa kaupungissa.

Lainapatja lattialla, läppäri edessään.

Seinät kaatuvat, tuska ulvottaa,

hiljaa, etteivät naapurit häiriintyisi.

Herra, ota minut pois!

62. Helvetissä

Una ei kestä itseään.
Hän on kelvoton, pahaksi muille.

Kukaan ei taida käsittää,
miten äärimmäisellä rajalla hän on kestokyvyssään.
Väliin pää ei kestäkään,
vaan ”armahtaa” huimaukseen,
joka vangitsee vuoteeseen 2-3 päiväksi.

Mistä voisi odottaa avun löytyvän?

Herralle hän on taas huutanut hätäänsä.

Onko Hänkin kyllästynyt, koska ei ota pois?

Mielenterveys järkkyy.

Pitääkö Unan tehdä jotain mieletöntä
tai lopullista ennen kuin hätä huomataan?

Häntä ei rakasta kukaan.

Kukapa huonoa rakastaisikaan?

Antakaa lapseni anteeksi, kun en ole jaksanut osoittaa teille sitä rakkautta, mitä teitä kohtaan tunnen…

Ja jälleen Una joutuu laittamaan säästöjään
Hurman autovelan lyhennykseen.

Lisäksi Hurma väittää, että koska Una ei maksa asuntovelkoja, ei tällä ole oikeutta puoleen talostakaan! Ei kuulemma ole mitään arvoa sillä, että Unan palkasta on ostettu huonekalut ja kodinkoneet (siis koko talon sisäpuoli) ynnä pikkuauto, ulkomaanmatka. Vakuutukset ja kuun alkuun sattuvat laskut hän maksaa myös, sekä ruokalaskun kuun alussa. Hurma maksaa kuun 15. päivä. Unalta menee ¾ palkasta pelkkiin laskuihin, joten ei ihme, että ahdistaa.

Ei hänellä ole oikeuksia, ei valtaa -
ei mitään muuta kuin velvollisuuksia.

Kuinka kauan ihminen pystyy kestämään helvettiä?

56. Oi Herra suothan

Una välittää kuitenkin,

kaikista Hurmahengen asettamista rajoituksista huolimatta, sillä Hurma lienee kaiketikin hänen ainoa turvansa? Tosin hatara ja epävarma, mutta...

Hänen voimansa vain valuvat eivätkä tahdo riittää Hurman toiveiden ennakoimiseen ja täyttämiseen. Siksi hän yrittää aika ajoin taistella oikeuksistaan. Turhaan.

Niinpä paine rutisee rinnassa hänen koettaessaan etukäteen aavistaa osalleen lankeavia odotuksia –
oikeita sanoja, oikeita askeleita.

Pikkuruisella mökillä on ihanan helppoa.

Siellä ei kukaan vaadi Unalta mitään,
kunhan hän vain huolehtii lapsistaan.

Hän käykin siellä parantumassa.

”Oi Herra suothan sä minulle Sun armos voimaksi matkalle.

Anteeksi anna, mua nosta, kanna! Vie perille.”

53. Sumu jalkojen alla

Una makaa. Retkottaa voimattomana.

Pää on painava ja sumu hiipii jalkojen alla.

Verenpaine taivaissa. Mieli kadoksissa.

Ei hän olisi ansainnut syntymistä –

ristiriitainen, ahdistunut ja neuroottinen turhake…

Mutta Herra armahti, pakotti lepoon.

Una kiittää. Loputtomiin.

13. Rakkaani, auta minua!

Rakkaani, muista, että rakkauteni sinuun on pysyvää, horjumatonta. Eikö olisi tärkeämpää välittää toisistamme enemmän kuin mieltä turruttavista, vahingollisista aineista?

Kaipaan niin katkerasti hellyyttä ja turvallisuutta, jota en sinulta saa. Taisin olla sinulle aikamoinen pettymys?

Yksipuolisessa rakkaussuhteessa on vaikea elää.

Kiusaamme ja kalvamme toisiamme.

Kaksi täysin erilaista ihmisluontoa?

Rakkaani – auta minua!

Herra, älä anna meidän ajautua eroon toisistamme!

Una laskee kynän hiljaa kädestään.

On turvaton ja neuvoton olo.