118. Kuin filminauhaa

Kuin filminauhaa, kuin tahmennettua filminauhaa...

Una tekee kuntosaliin pestin, pakkohan jostain on

 aloittaa. Yllättäen hän on huomannut pikaisen 

valintansa, entisistä epäröinneistä eroten,  

hedelmöittäneen tulevaisuutta.

Hän osaa lääkäriinkin, viime hetkillä, ihana eldöri woman neuvoo tien, kertoo, että siellähän hänkin...

Kirjaston hän luulee löytäneensä, mutta kun pääsee sisälle, onkin kaupungintalossa! 
Hiljaisin askelin hän perääntyy ja kaasuttaa vanhaa reittiä Prismaan. Sieltä löytyy kaikki tarvittava.

Huomenna toinen lapsista tulee, ja paisti joutuu uuniin.

Ei se sille mitään mahda.

115. Ristintie

Se on kuljettu nyt. Henkilökohtainen ristintie.

Una ei sallinut toisten ajaa puolestaan, vaikka silmät olivat itkusta turvonneet, keho vapisi, kädet tärisivät, jalat roikkuivat velttoina ulokkeina ja epätoivo raateli sisintä. Hänen oli koettava tie itse, tunnettava kehossaan sen jokainen mutka, töyssy, halkeama.

Särkyneenä veisaten, kyynelillä tietään huuhtoen, veripisaroita sydämestään jäljilleen tiputellen.

Se halasi lähtiessä. Tule käymään, pyysi.

Mikset pyydä heti jäämään? Älä laita minua tuon katkeran tien päälle! huusi Unan sydän, kuiskivat huulet.

Mutta hänen rakkaansa katsoi vain. Vilkutti jopa, kun auto kaarsi pihasta muuttokuorman perässä.

Tänä aamuna Una ei halunnut nousta.

Mutta on vielä yksi velvollisuus suoritettavana.

Vain se lienee enää pakollinen.

Sitten kaikki on auki.

Tulevaisuus - onko sitä?

73. Kointähti

Se tyrannisoi entistä pahemmin.

Vanhemmiten vaan huonot piirteet vahvistuvat.

Se koettaa ulkona tehdä työtä aamusta iltaan, vieläpä sisällä määrää, milloin siivotaan, laittaa puuroainekset veteen ja joutuu kuulemma käskemään Unaa laittamaan päivällistä! Vaikka Unalla olisi ainekset valmiina odottamassa sopivaa kellonlyömää,
jolloin niihin voisi tarttua...

Una uskoo vakaasti, että se täten petaa sitä varten, että voi tulevaisuudessa sanoa joutuneensa huolehtimaan kaikesta - ettei Unasta ole minkään huolehtijaksi, ei itsestäänkään! Näin se voisi saada yhä suuremman määräysvallan Unaan ja pahentaa tätä helvettiä!

Se on todellakin itse Saatana, Kointähti!

43. Rakastetun ääni?

Una ei jaksa enää. Lasten tulevaisuus pelottaa.

Päivät hän pohtii heidän tuntojaan, mutta kun muitakin lapsia on ajateltava, vieraiden lapsia, työlapsia. Ja Unahan vain haluaisi, haluaisi niin mahdottomasti, viettää aikaansa omienkin kanssa, antaa turvallisuutta. Edes pikkuisen.

MIKSI hän ei saa? Yhteisiähän he ovat. Kaivattuja, lahjaksi saatuja. Myöhemmin hän kyllä sitten työskentelisi kodin ulkopuolellakin…

Mitä tehdä?

Mitäkö? No töitä! Aamuyöstä keskiyöhön, joskus aamuyöstä aamuyöhön… Mitäpä muuta voisikaan, sillä leipä loppuu, jos hän ei mene töihin.

Siis Unalta loppuu!

Kylmä silmäys, kylmä ääni. Rakastetun ääni…

Miksi Una ei aiemmin huomannut sen koleutta?

Ennen lasten hankkimista?

Vaikka heidänkin saamiseensa meni lähes viisi vuotta.

Ei, eihän se voi olla paha, Unahan rakastaa!

Lapsi tarvitsee turvallisen paikan ennen koulua. Mistä se löytyy? MIKSI en saa jäädä kotiin? Toistaiseksi, pieneksi rahtuseksi vain? Toisenkin lapsen olisi niin hyvä ajatella loppupäivää koulun jälkeen, tietäessään, että äiti on kotona. Voisi pullakin tuoksua… Una yrittää.

Minä en maksa sinun opintovelkojasi!

Piste. Slut. Slam.

3. Tulevaisuus?

Hurmahenki uskoutuu.

Se on ajatellut Unaa iltaisin.

Pyytää anteeksi ikäviä sanojaan,

joihin ei mitään oikeata syytä koskaan ollutkaan.

Oi autuus!

Ne olivat elämäni ihanimmat juhlat,

 joissa tunnustin Hurmahengelle tunteneeni

siteen välillämme.

Tulevaisuus? Onko sitä meille?