71. Leimautunut?

Una on sairaslomalla.

Nukkuu lähes kolme kuukautta.

Vasta sitten hän rupeaa virkistymään
ja savu otsasta hälvenee vähitellen.
Hän oli lannistunut – luuli,
ettei selviä mitenkään muuten kuin kuoleman kautta.

Terveyskeskuksen psykiatri saa hänet kuitenkin

näkemään oman itsekkyytensä.

Itsekkyytensä?

Kun ei jaksa enää ottaa vastaan ahdistusta,

vihaa, kontrolloimista?

Välit Hurman kanssa ovat toistaiseksi vakaat.

Ehkä Unan romahtaminen palautti sen hetkeksi oikeille raiteille? Heikkona hetkenään Una sanoo sille, ettei pystyisi edes kuvittelemaan elämää ilman sitä ja tottahan se on –

hän rakastaa sitä suunnattomasti ja tietää olevansa vailla pohjaa ilman sitä, niin vaikeaa kuin se joskus on ollutkin.

Leimautunut?

70. Kun siivet leikataan

Linnuilta leikataan siivet.

Mitkä ihmiseltä leikataan,

kun hänen elämäänsä rajoitetaan

ja eteneminen estetään?

Henkiset siivet? Sielun siivet?

Una istuu aamukahvipöydässä sitä vastapäätä,
viettää yhteistä aikaa, kuten se toivoo.
Juo kahvia tai sitten ei,
istuu kumminkin, on tottelevainen.

Lehti ei kiinnosta, ei enää - mikään ei kiinnosta.

Siiventyngät värisevät. Haavoihin sattuu.

69. Voisinpa minäkin

Aurinko ja punaiset vaatteet.
 Ne tuovat voimaa,
 vahvistavat mieltä, sielua, koko kehoa.

Vapaus hengittää...

Tuuli heiluttaa iloisesti pihlajia.

Niiden marjat hehkuvat väkevinä, verenvärisinä

ja ne heijaavat vihreiden lehvien sylissä.

Voisinpa minäkin!

Olla sylissä, unohtaa kaiken, tuntea varovaisen puserruksen, halauksen ja suukon. Uppoutua rakastavaan,
hellivään lämpöön.

68. Una on paha

Onko sinun sanojesi tarkoitus saada minut musertumaan?

Una kysyy. Niin että aina vajoan kuiluun ja pysyn varmasti kotona, aina sinun ulottuvillasi, toisten saavuttamattomissa?

Käsitätkö, että revimme toisemme riekaleiksi?
Sillä kyllä  läheinenkin sen vankilan voi luoda ja meitä, jotka säröilemme, ellemme vielä ole ihan särkyneet, riittänee.

Se on nääntyneen näköinen.

Ei, en halua. en sellaista.

Mitä sitten haluat? Vahtia minua muuten vaan?

Kiusata meitä molempia?

Onko se oikeaa elämää? Et sinä vahtimisella mitään saavuta, et ainakaan pysty sillä tavalla pitämään minua.

Jos lähden niin lähden.

Se on sinun valintasi, kuuluu uupunut vastaus.

Sen laihat ja uurteiset, päivettyneet kasvot syyttävät

jo olemassaolollaan.

Una on paha.

67. Jännitettä

Kyllä me voimme erota, jos haluat,
sanoo Una Hurmahengelle.

Ei ole syytä, väittää tämä.

Hurmalla on taas työpaikkaihastus,

ja siksi sillä on jännite päällä.

Sitä kestää noin kolme - neljä vuotta,

sitten yleensä hiipuu.

Mutta voiko Una odottaa siihen asti,

ettei mitään harkitsematonta tapahdu?

66. Vihan ympäröimä

Viha ympäröi Unaa.

Se vaanii kaikkialla eikä Una kestä.

Mieli särkyy sen kuristuksessa.

Työkaverit puolisoineen ovat lähdössä risteilylle

ja alusta asti on selvää, ettei Una lähtisi mukaan.

Eihän hän pääse koulutukseenkaan muualle,

koska sirpaloituisi sitä seuraavan kylmyyden alla.

Niinpä elämässä ei ole enää mitään muuta kuin

hapeton kotielämä ja haparoiva päivätyö, jossa ei jaksa.

Kotiinkaan ei saa jäädä – on ansaittava elanto!

65. Henkisesti mullan alla

Unan pikkujouluun Hurmahenki ilmestyy
kesken kaiken, järjestää kohtauksen,
ja Unan on lähdettävä kotiin.

Työtoverit olivat pelänneet, miten hänen käy.

Sen jälkeen Una ei nuku vähään aikaan
Hurman kanssa samassa huoneessa -
jo pelkkä ajatuskin etoo!

Hurmahan ei koskaan puhu asioista, joista pitäisi.

Unakaan ei enää halua puhua Hurman kanssa -
toivoo vain jotenkin selviävänsä hengissä siihen asti,
että lapset pärjäävät ilman äitiä!

Henkisesti Una alkaa olla mullan alla.

64. Räpistelyä

Hurmahenki kursseilla.

Ihana vapaus ja lepo kotona!

Kerran Hurma juovuspäissään erehtyy sanomaan,

että tytöt työpaikalla ihmettelevät,

miten Una voi olla sellainen.

Una? Millainen???

Myöhemmin se väittää valehdelleensa...

Kun tietää Hurmahengen ajatustavan,

tietää myös sen yllättävät kiemurat.

Liekö hakenut myötätuntoa,
sääliä, marttyyriyttä? Seksiä?

Yleensähän se vainoharhailee Unan sanomiset ja tekemiset, uskoo tämän niissä piilottelevan salaisia merkityksiä, vaikka Unan tapana on sanoa suoraan.

Hurma ei voine kai käsittää,

etteivät kaikki kulje kieroa tietä.

Tietäisivätpä vain, miten päinvastoin kaikki meneekään!

Kun Una taannoin lannistui kuukausiksi vuoteenomaksi, Hurmalla ei tietenkään ollut mitään osallisuutta siihenkään...

 Rakas elämäntoveri taitaa vain elättää suloista toivetta,

että Unan kohtaisi kuolo,
kunhan tätä vain tarpeeksi hiillostaisi.

Lohdullista ajateltavaa?

No, Una koettaa kaikin voimin räpistellä, lasten takia.

63. Pehmeä puhuja?

Hurmahengen kanssa mökillä sunnuntaista tiistaihin.

Maanantaina Hurma ilmoittaa haluavansa nitistää Unan omin käsin. Pahoittelee, ettei Una jo 20 vuotta sitten hävittänyt itseään, niin että olisi nyt hyvin pehmeä puhumaan mitään.

Selvin päin ei sanan sanaa,
ei juuri hyvää, jos ei pahaakaan - on vain tasaisen tappavasti vihainen ja töykeä. Vasta humalassa uskaltaa ilmaista tosimiehiset tunteensa.

Helvetti soikoon! Miksi Una tulikaan sekaantuneeksi koko sukuun? Kai hän nyt jonkun selväjärkisenkin olisi jossain vaiheessa kohdannut! Kyllä hänen on pitänyt edellisissä elämissään olla todella paha!

Tipahtaisipa nyt taivaasta aarre,
jonka turvin Una ostaisi itsensä vapaaksi!
Hän lähtisi heti eikä odottaisi lupalappuja.

62. Helvetissä

Una ei kestä itseään.
Hän on kelvoton, pahaksi muille.

Kukaan ei taida käsittää,
miten äärimmäisellä rajalla hän on kestokyvyssään.
Väliin pää ei kestäkään,
vaan ”armahtaa” huimaukseen,
joka vangitsee vuoteeseen 2-3 päiväksi.

Mistä voisi odottaa avun löytyvän?

Herralle hän on taas huutanut hätäänsä.

Onko Hänkin kyllästynyt, koska ei ota pois?

Mielenterveys järkkyy.

Pitääkö Unan tehdä jotain mieletöntä
tai lopullista ennen kuin hätä huomataan?

Häntä ei rakasta kukaan.

Kukapa huonoa rakastaisikaan?

Antakaa lapseni anteeksi, kun en ole jaksanut osoittaa teille sitä rakkautta, mitä teitä kohtaan tunnen…

Ja jälleen Una joutuu laittamaan säästöjään
Hurman autovelan lyhennykseen.

Lisäksi Hurma väittää, että koska Una ei maksa asuntovelkoja, ei tällä ole oikeutta puoleen talostakaan! Ei kuulemma ole mitään arvoa sillä, että Unan palkasta on ostettu huonekalut ja kodinkoneet (siis koko talon sisäpuoli) ynnä pikkuauto, ulkomaanmatka. Vakuutukset ja kuun alkuun sattuvat laskut hän maksaa myös, sekä ruokalaskun kuun alussa. Hurma maksaa kuun 15. päivä. Unalta menee ¾ palkasta pelkkiin laskuihin, joten ei ihme, että ahdistaa.

Ei hänellä ole oikeuksia, ei valtaa -
ei mitään muuta kuin velvollisuuksia.

Kuinka kauan ihminen pystyy kestämään helvettiä?

61. Kuka suojelisi Unaa?

Miten kauan pää kestää Hurmahengen kanssa?

Sen tulisi kestää ainakin siihen asti,
kunnes lapset kasvavat.

Koko ikänsäkö Una joutuu kamppailemaan kuunvalosta – auringostahan ei voi edes haaveilla.

Jo puolet elämästään hän on tuhlannut suostumalla rämpimään avioliitossa, vankilassa,

toisen määräysvallan alla!

Una ei osaa liikahtaakaan niin,
etteikö ivallinen huomautus tai ilme pilkistäisi,
ellei hän suostu tekemään Hurman mielen mukaisesti.

Asento se olla pitää ja paikkansa tiedettävä.

Lapsille Una joutuu välittämään Hurman määräykset –

ettei se joudu ikävään valoon heidän silmissään.

Niinpä Una onkin se ainainen paha, välttämätön,
mutta tunnollinen ojentaja siinä välissä -

suojelemassa molempia osapuolia. Toisiltaan.

Mutta - kuka suojelisi Unaa?

60. Antaa hanhenselän valua

Kaikki se tietää, kaikki se näkee, kaikki se…

Kaikkea ei sentään Unakaan kestä.
Kerran se kamelin selkä on jo katkennut
niin maan perusteellisesti,

mutta voihan se katketa toistekin
jos kovasti yritetään.
MUTTA sopii yrittää vaan,

Una ei enää lannistu eikä alistu.

Lähtee mieluummin pois, häipyy tästä helvetinkolosta,

viheliäisten vallanhimolaisten viereltä.

Muuttaa muualle ja alkaa elää omaa kaunista,

seesteistä, huoletonta elämää…

 Aah, mitä unelmaa!

Tosin Una epäilee, ettei se toteudu.

Hän voi vain väistää, antaa hanhenselän valua.

Kyllä se kameli kestää!

Silti, ei se mahdotontakaan liene,

tarvitaan vain tarpeeksi kova vastamäki,

jonka laelle liittovalatkaan eivät kipua…

59. Lälly

Una erehtyy kertomaan, että on saanut taas säästettyä jonkin verran omista menoistaan nipistämällä.
Siitä Hurma ei pidä, ei tietenkään.
On varottava, ettei Unalle vain pääse kertymään mitään ylimääräistä – siinähän voi olla vaara, että tämä puikahtaa karkuun joskus!

Sanallista ryöpytystä, rökitystä, syyttelyä...

Miten se akka taas noin kieroilee?
Niinpä. Miten ihmeessä?

Ja käy kuten kaikille Unan säästöille aina on käynyt - kustannettu huonekalut, kodinkoneet, lastenvaatteet, juhlat (kaikki ne, mihin Hurmalta ei liiennyt);

osalla maksetaan lomamatka, jota Hurma on suunnitellut. Lopuilla hoituu Hurman auton lyhennys.

 Kun Una hankkii auton, Hurma antaa lainaa,
joka Unan on maksettava takaisin.

Koneessa Una katselee alla vellovaa merta.

Miettii kuumeisesti, miten veisi lapsensa rantaan, mikäli tipahdettaisiin. Hurmahengestä hän ei kanna huolta. Tämä kyllä keplottelisi jotenkin.

Miksi Una siis kertoo?

Miksei vain yllätä joskus tositarpeen tullen,
kuten normaaleissa perheissä?

No, hän on vätys, raukka, vaativan omantunnon läpitunkema käskyläinen. Ei pysty olemaan kiero,
ei osaa salata mitään eikä epäillä sitä toisestakaan.

Miksi Hurma siis osaa?

Heijastaako se omat tekonsa Unaan?

Miten se muuten osaisi epäillä?

Oi, millainen lälly Una onkaan! Hyväksikäytettävä iäti.

Lomalla Hurma juo ensimmäisenä iltana liikaa
ja oksentaa lattialle sängyn viereen.
Lapset ovat kauhuissaan.

Ja Una siivoaa.

58. Maailma pysyy radallaan

Säteet viiltävät silmiin kipeästi.

Silti ne viestivät toivosta -
pimeyden jälkeen välähtää valkeus.
Lämmittävä, käpristyneen mielen
tunkkaisia mietteitä puhdistava valkeus.

Vielä on siis toivoa, vielä on siis uskoa.

Maailma pysyy radallaan, vaikka Una ei pysyisikään.

57. Vanginvartija

Una lähtee työnsä vuoksi
naapurimaahan pariksi päiväksi.
Senhän piti olla päivän reissu! sanoo vanginvartija.
Itse se oli TAAS poissa kaksi yötä, koulutuksessa kuulemma, mutta sitähän ei lasketa.
Ei narsisti itseään vahdi, vain läheisiään.

Kun Una jaksaisi kestää tätä vankeutta siihen asti,

kunnes lapset ovat isoja ja lentävät pesästä!

56. Oi Herra suothan

Una välittää kuitenkin,

kaikista Hurmahengen asettamista rajoituksista huolimatta, sillä Hurma lienee kaiketikin hänen ainoa turvansa? Tosin hatara ja epävarma, mutta...

Hänen voimansa vain valuvat eivätkä tahdo riittää Hurman toiveiden ennakoimiseen ja täyttämiseen. Siksi hän yrittää aika ajoin taistella oikeuksistaan. Turhaan.

Niinpä paine rutisee rinnassa hänen koettaessaan etukäteen aavistaa osalleen lankeavia odotuksia –
oikeita sanoja, oikeita askeleita.

Pikkuruisella mökillä on ihanan helppoa.

Siellä ei kukaan vaadi Unalta mitään,
kunhan hän vain huolehtii lapsistaan.

Hän käykin siellä parantumassa.

”Oi Herra suothan sä minulle Sun armos voimaksi matkalle.

Anteeksi anna, mua nosta, kanna! Vie perille.”

55. Una ei voi lähteä

Juhannuksena Hurmahenki pahoinpitelee Unaa

eikä tämä pysty antamaan anteeksi.

Tosin ei Hurma sitä pyydäkään.

Una on nähnyt jo kauan, miten rakkaus on loppunut.

He ovat sidoksissa toisiinsa lastensa kautta,
joten Una ei voi lähteä,
sillä Hurmahenki kyllä keksisi keinot,
ettei Una saisi heitä.

54. Epätoivo

Työpaikan oloissa helpotuksia. Muu ei muutu.

 Hurmahenki ei salli ottaa palkatonta virkavapaata.

Yhä useammin Una miettii, pakotetaanko hänet todellakin tuhoon. Jos hän ottaisi virkavapaata ja menisi mökille asumaan ollakseen poissa Hurman silmistä, hänet kiidätettäisiin varmaankin hoitoon –
eihän noin toimiva voine olla järjissään!

Vaikka ennemmin kai Una vaikka mökillä asuisi kuin aiheuttaisi korvaamatonta vahinkoa lapsilleen.

 Miten helppoa olisikaan vain uinahtaa

eikä nousta siitä enää…

53. Sumu jalkojen alla

Una makaa. Retkottaa voimattomana.

Pää on painava ja sumu hiipii jalkojen alla.

Verenpaine taivaissa. Mieli kadoksissa.

Ei hän olisi ansainnut syntymistä –

ristiriitainen, ahdistunut ja neuroottinen turhake…

Mutta Herra armahti, pakotti lepoon.

Una kiittää. Loputtomiin.

52. Ei varaa valita?

Elämä tuntuu olevan yhtä taistelua.

Kun kotona remppaa, remppaa myös töissä.

Unan pitäisi vaihtaa ammattia, koska on liian kuormittunut niin omien kuin vieraslastenkin puolesta, mutta Hurmahenki ei sitä ymmärrä! Piikittelee vaan, miksei Una vihdoinkin tee sitä, mitä aina on halunnut - tappaa itsensä! Hirvittävää, että ihmisellä ei ole muuta vaihtoehtoa!

51. Puhdistusta

Oi, miten Unalle tekeekään hyvää kirjata ylös näitä salattuja tunteita! Pistellä vuosien mittaan kertyneeseen vihasäkkiin reikiä, jotta kavalasti kalvava myrkky pääsisi suihkuamaan niiden kautta vapauteen.

Puhdistukoot sielun syvät lokerot! 

Poistukoot sinne kätkeytyneen katkeruuden vihoviimeisetkin pisarat!

Että joskus, ennen ajan loppumista armo vihdoinkin löytyisi ja sulattaisi tunnelin hyisen jäämuurin läpi kohti armahtavaa anteeksiantoa.

50. Kukaan ei uskoisi, jos Una kertoisi

Jälleen potkittu lattialle aviovuoteesta.

Una könyää ylös ja siirtyy vähin äänin sohvalle, ei rupea puolustautumaan, koska häviölle kuitenkin jäisi.
Ja koska haluaa säästää lapsensa kuulemasta.

Kukaan ei uskoisi, jos Una kertoisi. Hurmahan on maailman silmissä mitä ihailtavin ja fiksuin mies,

arvostetulla paikalla vielä!

Luulkoot niin. Una on pyytänyt Jumalaansa ottamaan hänet pois vahingoittamasta toisten elämää,
mutta kaiketikin hänellä on niin paljon sovitettavaa,

että tämä helvetti saa jatkua!

49. Vankilassa

Unalla on uusi kyhmy rinnassa.

Hän ei taida mennä kuvauttamaan sitä –

tuntuu, että jos on syöpä, hän joutaa mennä.

Eläähän hän vankilassa, josta ei pääse minnekään.

Eräänä iltana tytär soittaa kaverinsa kotoa,
kysyy, lähteekö Una seuroihin heidän kanssaan.

Ei tietenkään lähde, koska Hurmahenki ei olisi pitänyt siitä, että Una menisi vieraan miehen autoon.

Seurat eivät tee poikkeusta.

Sen sijaan Una menee helluntaiseurakunnan rukouskeskukseen kuuntelemaan nuorten konserttia.

Hänen on päästävä kuulemaan jotain lohdullista!

Muuta yhteistä heillä ei juuri olekaan kuin yhdessä eletty nuoruus, koti ja lapset. Harrastukset eivät lyö yksiin - ellei Una alistu, seuraa ja tottele,
kuten yleensä käy.

48. Veriateriat

Hurmahengen veriarvot huonot.

Unan syy – ei laita tarpeeksi ravitsevaa ruokaa!

Hurmalle kun tulee valmistaa kaksi lämmintä, vitamiinipitoista ateriaa päivässä,
olipa Unalla miten kiire tahansa.
Vieläpä edullisesti, totta kai. Tavallinen päivällinen salaatteineen töiden jälkeen ei riitä.

47. Kunpa ei olisi!

Una inhoaa itseään, ei voi sille mitään,

mutta ei pysty lähtemäänkään.

Se todellakaan ei ole mikään komistus, kaikkea kanssa,

- silti se luulee olevansa kaikkien

naisten ihanuus - niin ainakin Una olettaa.

Piru vieköön kaikki viinapullot sinne helvetin tulikatkuisiin   

onkaloihin ja kiehuttakoon niistä kaikki höyryt pois!

Kunpa se aine vain ei olisi ennättänyt

pilata heidän elämäänsä!

46. Pieni maailman häviäjä

Miksi se alunperinkään rupesi elämään Unan kanssa?

Oliko se siitä riittävä osoitus rakkaudesta? 

Luuliko se voivansa noin vain pistellä muita naisia?

Pahoitellen, ettei sillä siihen mitään halua ole ollut,

viina kun se vain vie…

Eikä se sitä paitsi muista mitään…  

Ja miksi ihmeessä Una ei repinyt sitä pois tilanteesta,

sanonut, että sinä olet minun?

Unako, pieni maailman häviäjä?

Jos Hurmahenki mieluummin on toisen kanssa,

niin tietysti Una sallii sen sille!

Ei kai ketään väkipakolla voi pitää! 

Niinpä Una väistyy haavoitettuna takaseinustalle

eikä yritäkään pitää puoliaan.

Ei usko, että voi kenellekään vetää vertoja,

perinteinen itsetunnoton nyhjäke kun on. 

Onko hän sitä, onko hän se nyhjäke?

Onko se hänen omaa syytään, kun ei pidä puoliaan?

 Mutta miksi helvetissä UNAN pitäisi pitää huolta siitä,

valvoa, ettei SE lankea?

45. Hävettävää

Miten kipeästi Una kaipaakaan, että se edes joskus kiinnittäisi huomionsa pelkästään häneen, omistautuisi VAIN ja ainoastaan hänelle! Avaisi sielunsa, sydämensä, sylinsä vain hänelle koko maailmankaikkeudessa!

Ehkä se sen joskus tekikin, kun oltiin kahdestaan, mutta heti kun joku muukin naisihminen pyörähtelee lähettyvillä, se on kuin kissa pistoksissa eikä Una ole mitään. Unahan vain aina nauraa suu auki.

Hävettävää!

44. Ehkä sillä on korvat irti

Puhuit sinä kyllä eilen mulle niin pahasti,
kuuluu aamutuimaan viereltä.

Una hymähtää. Totta kai puhuin. Miksen olisi? Itse jätät minut aina ilman tukea.
Ei kuitenkaan sano sitä. Enää.
Se on sanottu jo niin monta kertaa. 

Silti se ei mene perille. Ehkä vastaanottajaa ei olekaan,

ehkä sillä on korvat irti?

Hiukan sumuista kukkulan yllä. Joko se talven pirulainen uhkaa? Ehkä vielä tänään saadaan aurinkoakin. Toivottavasti.

Pimeys ja kylmyys jo huolestuttaa.

Mutta tuo aamutuima ei lähde talveksi minnekään,
ei ainakaan Unan kanssa.

          Kunhan se jää eläkkeelle, se menee Jumalan selän taakse asumaan, odottaa Unaltakin samaa, palvelemaanhan tämä on luotu...

Unan pitäisi vain riuhtaista itsensä irti.

Mutta miten ihmeessä? Hän kun on pahasti toisesta riippuvainen. Henkisesti lopullisesti typistetty.

Penikkaikäisenä jo.

43. Rakastetun ääni?

Una ei jaksa enää. Lasten tulevaisuus pelottaa.

Päivät hän pohtii heidän tuntojaan, mutta kun muitakin lapsia on ajateltava, vieraiden lapsia, työlapsia. Ja Unahan vain haluaisi, haluaisi niin mahdottomasti, viettää aikaansa omienkin kanssa, antaa turvallisuutta. Edes pikkuisen.

MIKSI hän ei saa? Yhteisiähän he ovat. Kaivattuja, lahjaksi saatuja. Myöhemmin hän kyllä sitten työskentelisi kodin ulkopuolellakin…

Mitä tehdä?

Mitäkö? No töitä! Aamuyöstä keskiyöhön, joskus aamuyöstä aamuyöhön… Mitäpä muuta voisikaan, sillä leipä loppuu, jos hän ei mene töihin.

Siis Unalta loppuu!

Kylmä silmäys, kylmä ääni. Rakastetun ääni…

Miksi Una ei aiemmin huomannut sen koleutta?

Ennen lasten hankkimista?

Vaikka heidänkin saamiseensa meni lähes viisi vuotta.

Ei, eihän se voi olla paha, Unahan rakastaa!

Lapsi tarvitsee turvallisen paikan ennen koulua. Mistä se löytyy? MIKSI en saa jäädä kotiin? Toistaiseksi, pieneksi rahtuseksi vain? Toisenkin lapsen olisi niin hyvä ajatella loppupäivää koulun jälkeen, tietäessään, että äiti on kotona. Voisi pullakin tuoksua… Una yrittää.

Minä en maksa sinun opintovelkojasi!

Piste. Slut. Slam.

42. Harmahtavaa, röyhtäilevää vettä

Poika nukkuu kömmänässä, näköetäisyydellä,

tyttö on onneksi serkkujensa luona yötä - ei se viihdy kotona. Miksi viihtyisikään, kun äitikään ei mahtanut elämälleen mitään, oli vain pakko rullata perässä.

Kun toinen veti ja tökki, manipuloi.

Se ihminen on hullu.
En haluaisi elää, jos olisin samanlainen,

puristaa Una vihdoin timmien huultensa välistä.

 Hurmahenki ei pysty sanoin vastaamaan,

nostaa Unan ilmaan, rieputtaa ovelle.

Una takertuu ovenpieliin, mutta löytää silti itsensä terassin lattialta. Hurmahenki työntää hänet jalallaan halveksivasti, hitaasti nauttien portaille, jotka klopsuttelevat hänet alas, etukiveykselle asti.

Poika nukkuu sikeästi… Vai nukkuuko?

Sataa märkää, harmaanvetistä vettä.

Hurmahenki röyhtäisee kevyesti, palaa mökkiin.

Survoutuu humalaisen uneen.

Una vannoo, ettei nousisi ennen kuin se hakisi.

Ei hakenut. Kiven päällä oli kylmä, ja Unalla oli lapsia…

Onko romantiikalle enää sijaa?
Miten voin antaa hänen koskea enää itseeni edes hyväillen?
Luulen, että se hyväily tuntuisi lyönniltä.
Elämä on tainnut viedä minut umpiputkeen.