111. Käsi, joka rakastaa

Tuska velloo sisällä.
Jalat koneilevat, haahuilevat pitkin outoja katuja.
Una kohottaa kasvonsa ainaisesti putoavaan sateeseen ja antaa taivaisen veden huuhtoa poskiaan. Ahdistavat ajatukset eivät anna rauhaa, ne poraavat reikiä aivoihin.
Polttavat. Tukahduttavat. Kuolettavat.

Hänen rakkaansa on muuttunut vieraaksi, tuntemattomaksi.

Käsi, joka rakastaa, ei lyö. Eihän?

Mihin katosivat nuoruuden hellät kosketukset,

lämpimät kuiskaukset?

Mihin unohtuivat vannotut valat, lupaukset rakastaa

niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin?

Koska pääsen jatkamaan elämääni?
Loppuuko tämä helvetti ikinä?
Olisit nakannut minut ojaan jo häissämme,
sylissäsi kantaessasi!

108. Siipeni murtuneet

Aamu, hiljainen aamu.
Äänetön, kimaltamaton helmi
loputtomien samanlaisten ketjussa.

On jaksettava rakentaa elämä uudelleen.
Ihan alusta.

Koetettava muodostaa uusi helmi,

pyöräyttää se kivuliaasti päivänvaloon,

synnyttää tuskan poreiden pirskahdellessa.

Kunhan sen kuoren vain saisi kammettua auki.
Jotenkin.

Herra, korjaa siipeni!

104. Tuska ulvottaa

Mierontie.
Pakko löytää asunto.

Jostain, mistä tahansa.

Hakuammuntoja eri paikkakunnilla,

kunnes siedettävä löytyy.

Ja niin Una aloittaa uuden elämän yli kuusikymppisenä,

ensimmäistä kertaa yksin, täysin vieraassa kaupungissa.

Lainapatja lattialla, läppäri edessään.

Seinät kaatuvat, tuska ulvottaa,

hiljaa, etteivät naapurit häiriintyisi.

Herra, ota minut pois!

38. Hätä

Una huutaa sydämensä hätää.

Hän nojaa kallioon, kohottaa tuskantäyteiset, hurjistuneet kasvonsa maailmankaikkeutta kohti. Äänetön purkaus ryöpsähtää avaruuteen, kiirii siellä mustia aaltoja pitkin, pyrkii valoon. Epätoivoisesti.

Oi Sinä Kaikkivaltias, Sinä, joka pystyisit hävittämään ja tuhoamaan ikipahan perusteellisesti, miksi et karkota ihmisen sisimmästä tuota saastaa, vaan päästät sen riehumaan niin, että sydän lähes pakahtuu?Miksi sallit sen hiipiä sydämeen silloinkin, kun muuten olisi aivan rauhallista ja tyyntä?Eikö ihminen, luotusi, saa vaipua onnellisuuteen, vaan heti kun hän lähestyykään sitä, hänet täytyy palauttaa epätoivon mustan syöverin synkkään syvyyteen, missä mieli huuhailee kaiken olevaisen merkityksettömyydessä?

Anna meille tuo näkymätön avain, jolla saa auki sydämen tutkimattoman kammion, että kerrankin voisimme tehdä siellä läpikotaisen puhdistuksen, heittää riivaaja ulos ja lukita oven,

niin ettei paha enää koskaan löytäisi väylää sinne.

 Että se täydellisesti kulkisi joka ainut kerta harhaan, kun sen mieli palaa taas tekemään meidät pirullisiksi, itsensä kaltaisiksi! Oi, anna meille tuo nautinto, että saisimme näyttää paholaiselle olevamme sen saavuttamattomissa nyt, aina ja myös silloin, kun tunnemme viimeisen kerran!

20. Varoitus?

Una näkee unta.

Vanha nainen tarttuu ohimennessään

lempeästi hänen käteensä. Lukee sitä.

Erittäin hyvää menestystä…

Miehesi elää toista elämää X:ssa Terhiliisan kanssa.

Una vaikeroi, peppuroi, herää tuskaansa.

Varoitusuni?

19. Kelvoton?

Epäluottamus ja tuska palaavat Unan sieluun.

Itsenäisyyspäivän aattona Hurmahenki ei lähde työpaikkansa pikkujouluun, koska UNALLA EI OLE TARPEEKSI HIENOJA VAATTEITA SEN MIELESTÄ!

Häpeääkö se vaimoaan?

Eikö Una enää olekaan kelvollinen esiteltäväksi?

Vai pelkääkö Hurma jotain vahingossa tulevan ilmi?

17. Hän soitti

Hurmahenki soittaa.

Una ei osaa olla luonnollinen, vastailee yksitavuisesti.

Ei kerro tuskastaan eikä mistään muustakaan.

Ei halua muistella koko ahdistusta.

Kun sielunsa saisi vain olla!

Rauhassa.

16. Heeelp

Mikä minun on?

Sydämen ahdistus on tauoton.

Se pakahtuu.

Koko yön näin painajaisia. Hurmasta.

En halua edes syödä. Painoin äsken 44 kg!

 Se aikoi soittaa sunnuntaina.

Odotin koko päivän, en lähtenyt uloskaan,

mutta soittoa ei tullut.

Mitä sillä on mielessään? Onko sille sattunut jotakin?

Eikö se ymmärrä, että sairastun?

Ei Hurma ole koskaan käsittänyt voimakkaita tunteitani.

Ja minähän olen muutenkin niin huono ja paha vaimo.

Minusta parempia kyllä löytyy, kuulemma.

Olen alimpana sen arvoasteikossa.

 Olen liian vilkas ja monimutkainen, yliherkkä.

Mutta kun minä RAKASTAN sitä, niin eikö se auta?

En tiedä, mitä teen.

HEEELP!

Una huutaa taivaisiin.

En tahdo rakastaa enää, jos siten saan tuskan hellittämään.

Parempi olla välinpitämätön kuin rakastaa liikaa.

Minun on kestettävä!

Minun täytyy!

14. Petosten suo imee luottamukseni

Hurmahengen mieli ei suostu näkemään erhettä

ja valhe ravisuttaa liittoa.

Sen saumat natisevat, halkeilevat ja paukahtelevat.

Petosten suo imee luottamukseni.

Una ei mieli sekoittaa päätään. Hurmahenki mielii,
ja tuska antautuu luopumiselle – vain siksi, ettei Una siedä nähdä rakkaimpansa muuttuvan älyttömäksi, oksettavaksi sammallukseksi. Ääliöksi.

Parempi niin, että kumpikin - kuin vain toinen?

2. Se vain tapahtuu

Elämän kummallisuus - ikuinen ihmetyksen aihe.

Rakkaus, onni, eron tuska –

sanaton, kauhistuttava tuska, mi pelottaa.

Nyt se kuitenkin on tapahtumassa?

Ilman tahtoa, ilman toivoa?