108. Siipeni murtuneet

Aamu, hiljainen aamu.
Äänetön, kimaltamaton helmi
loputtomien samanlaisten ketjussa.

On jaksettava rakentaa elämä uudelleen.
Ihan alusta.

Koetettava muodostaa uusi helmi,

pyöräyttää se kivuliaasti päivänvaloon,

synnyttää tuskan poreiden pirskahdellessa.

Kunhan sen kuoren vain saisi kammettua auki.
Jotenkin.

Herra, korjaa siipeni!

6. Lasiseinät ympärilläni

Riitasointuja ilmassa?

Una tunnustaa pelkäävänsä yöllä puistoissa.

Hurmahenki ei ymmärrä.

Se NAURAA. Ivallisesti – tapansa mukaan.

Etkö luota minuun?

Unaa loukkaa ivansa, iskee takaisin:

Sinut nyt voi nitistää melkein kuka tahansa!

Hurmahengen siivet pörhistyvät ja vetäytyvät tiiviisti kehon suojaksi. Se ottaa kirjan ja kierähtää vuoteelle.

Una piiloutuu, itkee.

Olen turta. Sivustakatsoja. Kuin asia ei koskettaisi minua. Lasiseinät ympärilläni estävät tunteiden lehahtelun.

Mielessä pyörii hauras ihmetys. Millaista täst´edes?

Sidottuna ihmiseen, joka ei välitä hevon vertaa?