Ositus

He menevät lapsen muuttoavuksi molemmat. Una mierontieltä, Hurmahenki heidän yhteisestä kodistaan. Unan rinta on jatkuvassa ahdistuksessa ja huoli pärjäämisestäkin, sillä pieni eläke ei riitä uuden kodin tyhjästä luomiseen ja Hurmalta on turha apua pyytää, olihan se jo aiemmin edellisenä keväänä ehdottanut Unalle, ”jonkun” neuvosta ilmeisestikin, että tämä maksaisi sille kuukausittain 400 euroa ruokamaksua. Unan kysyessä, paljonko se sitten maksaisi puolestaan kodinhoidosta, pyykkäämisestä, siivoamisesta, kaupassa käynneistä ja ruoan valmistamisesta sekä Unan muualta kuin Prismasta ostamista ruoista, huonekaluista, kodinkoneista, Hurma hämmentyi ja myönsi, ettei tarvitse sittenkään maksaa. No, Unahan tietenkin maksoi kerran uhmassaan kuitenkin. Laittoi viestiin velan takaisinmaksun, ja siihen Hurma nyt viittasi osituspaperin jakoa selitellessään. Että tosite on olemassa – Una on velkaa sille! Moinen julmuus rakastetussa häpsähdytti ja jähmetti. Millaisen hirviön kanssa Una olikaan elänyt vuosikymmeniä! Hirviön, joka tappoi heidän perheensä!

Aamulla lapset lähtevät töihin. Una ja Hurmahenki jäävät kaksin. Unan sydäntä pakottaa niin, että hän uskoo sen hyppäävän ulos koska tahansa. Ositus on siis valmisteltu, Hurmalla on kiire, vaikkei eroakaan vielä ole vahvistettu. Una ei haluaisi, koska yhä vielä toivoo kotiin pääsemistä, sittenkin, raukka! Ei auta. Sydän sykkyröityy, sitä pakottaa, puristaa. Pelottaakin, sillä muita ei paikalla ole. Velvollisuudentunto ja pakko vie hänet allekirjoituspaikalle. Paperissa hän luopuu monesta kymmenestä tuhannesta eurosta, mutta ei välitä, koska uskoo menehtyvänsä ihan kohta kuitenkin. Puolisolla on 50 ha:n osuus metsätilasta, Unalla 1,6 ha:n rantapalsta pikkuisine sähköttömine, kallellaan olevine mökkeineen, silti niiden ero on Hurmahengen mukaan paperilla vain kuusi tuhatta euroa. Samoin kymmenien tuhansien säästövakuutustiliä se ei suostu jakamaan. Lasten pöytään et tule! kuuluu ärähdys, kun Una ehdottaa, että laitetaan puoliksi sekin, kuten kaikki Unan tilitkin. No, Una ei jaksa pitää puoliaan. Lapsia ei sekoiteta mukaan, onhan jo vanhempien erokin sinänsä kauhistuttava. Eiväthän he uskaltaneet pistää isäänsä tilille siitä halolla lyömisestäkään, mistä eräs Unan uusista ystävistä oli tuuminut, että moni lapsi olisi pieksänyt isänsä kuultuaan äitinsä pahoinpitelyistä. Mutta eiväthän ne heidän lapsensa - heille on kaiketikin valehdeltu ja vakuutettu, miten äiti on sekaisin, sairas, kuvittelee tyhjänpäiväisiä. Eikä Una heiltä sitä vaadikaan, ei halua tuhota heidän isäsuhdettaan, kunhan isä pysyy jotenkin aisoissa heidän suhteensa.

Una lohduttaa itseään, että saavathan ne lapset sitten aikoinaan sen hänenkin osuutensa, ellei sitten uusi, se kauan Unan paikkaa kärkkynyt, ehdi tuhlata niitä. Olo on niin huono ja tuskainen, ja mies karjuu vielä vieressä hänen käpertyessään tuskasta seinää vasten, että nyt ne kaikki luulevat, että minä olen sulle tehnyt jotain… että Una menee vaivalloisesti Mehiläiseen päivystykseen, se ei vie, koska ei välitä ja sillä on kiire, minne, Una ei halua tietää, vaikka aavistaa kyllä. Infarktia ei kuitenkaan ole, ja muuton jälkeen Una palaa mierontielle. Hän on nyt omillaan elämän suhteen, 64-vuotiaana, 42:n avioliittovuoden jälkeen.