76. Viikonloppuviehkoa

Hurmahenki lämmittää saunan,
hakee koivunoksia ja lupaa sitoa ne vastaksi.

Saunotaan. Saunakalja rentouttaa.

Una lämmittää hampurilaiset, lisää niihin
ketsuppia, sinappia, juustoa, sipulia.

Kirjoittaa vähän. Nukuttaa.

Olohuoneessa Hurmahenki laittaa levyn soittimeen.

Pitäisi tanssia. Una ei jaksa.

Jos mukana olisi joku hameinen,
Una tietää, että Hurmahenki jahtaisi tätä,

kunnes tämä joko suostuisi tai lähtisi.

Se tulee viereen. Mee muualle, sanoo.

Una kääntää kylkeä, toivoo, että Hurma unohtaisi.

Tämä on koettu monta kertaa ennenkin.

Ala mennä! Una nousee, siirtyy olohuoneeseen
ja toivoo, että se tällä kertaa nukahtaa.

Ei. Kohta seisoo vieressä. Tuu nukkumaan.

Uni ottaisi. Una ärsyyntyy. Perkele! Kävelee vuoteeseen.

Ei riitä. Se ottaa Unan saunakaljapullon sängyn vierestä.

Juo. Käy hörppäämässä viiniä, jota jäi. Palaa.

Una on jo unen helmoissa.

Lähe tanssimaan. Una ei jaksa. Nukutaan…

Mee pois, se karjaisee.

Una nousee, kiipeää portaat vintille.

Olisipa avain ja lukko edes yhdessä ovessa! toivoo.

Hurmahenki heittää kaikki Unan kassit eteiseen.

Una kantaa ne ylös yksitellen huoneeseen.

Ei vieläkään uskalla nukkua. Se voi tulla ja nakata alas

portaita eikä Una tahdo sellaista loppua lasten ja

lastenlasten koettavaksi. Siksi valvoo.

Kun ei ole lukkoa. Kuten niin monta kertaa ennenkin.

Huomenna se ei muista, vähättelee.

Miksi olen niin lepsu? Miksi jaksan vuodesta toiseen?

Una tuskailee.

Minulla ei ole ketään, ei ketään…

Jos joku olisi, Una hakeutuisi pois eikä jäisi kuuntelemaan anteeksipyyntöjä eikä hämillistä naurua.

Unaa se ei taatusti rakasta

eikä kyllä Unakaan tällä hetkellä sitä…