Unan jalkoihin koskee.
Hän ei jaksa tanssia enää.
Väsyttää ja läkähdyttää, jalat tulessa,
neula joka askeleen alla.
Hytin ovella Hurmahenki kääntyy kantapäillään,
livahtaa pois. Menköön.
Una nukkuu. Herää aamukuudelta Hurmahengen palatessa, kuuntelee rähjääntyneen Hurman tottuneesti valuvat valheet, sisällään halveksunnan viileä vuori - miten se oli eksynyt ja nukkunut kannella, miten purseri oli hätistellyt tyyliin, ei täällä saa nukkua, ja vasta sitten muka osannut oikeaan hyttiin.
Antaa olla.
Hurmahenki nukahtaa.
Una ottaa kuvan sen viinan vääntämästä naamasta.
Puistattaa. Inhottaa.
Tuo manipuloija, valehtelija ja omanvoiton tavoittelijako minun elämäni tarkoitus?
Olkoon uskossaan, että onnistui taas kerran valehtelussaan,
eihän tämä ole ensikerta sillä saralla,
niin kotona kuin ulkomaillakaan.
Tulihan se Rodoksellakin hotellihuoneeseemme vasta aamulla.
Silloin se oli nukkunut jonkin talon rappukäytävässä!
HAH.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti