Kesäpaikan sauna tupruaa.
Una istuu keinussa, rakas käsi hartioillaan.
Aurinko säteilee taivaan sinessä ja lämmin tuulonen
pyyhkäisee aika ajoin lempeästi kiikussa keinahtelevien ylitse.
On rauhaisaa niin, ja tyyntä.
Voimistuva hurina havahduttaa heidät unelmista ja kohta tuttu auto hurahtaa pihaan. Eikö nuokaan perkeleet pysy yhtään yötä poissa? kuuluu viereltä…
Ei auta, on noustava ja seurusteltava.
Seuraavana päivänä Una ottaa sankon ja suuntaa lammelle. Aikomustakaan ei ole marjastaa - hän haluaa vain metsän rauhaan. Hän istahtaa levähdyspaikalle. Jalkaan koskee. Una haluaa kertoa nettiveljelle, jota koskaan ei ole tavannut, miten kirja, jonka runoja tämä on arvostellut, on menestynyt. Nauraa ja höpöttää, tapansa mukaan.
Hän kuulee äänen, vilkaisee, ja tunkee puhelinta taskuun, sillä hän tietää. Vieraille miehille ei puhuta!
Kohta hän makaa selällään, puhelin riistetään kädestä, samoin pikku minttupullo, jossa oli eväsjuomaa,
ja ryöstäjä pinkaisee karkuun.
Una säntää perään, mutta kesätalon ovi on lukossa.
Kun ovi avautuu, hyökkäykset kilpistyvät juuri niiden ainaistulijoiden, kolhoosiväen, ansiosta. Una ei ymmärrä, mikä tässä nyt olisi sellaista, mi ei sovi joukkoon. Mikä on väärin? Mitä hän oikein on tehnyt? Lopulta hän saa sen anispullon päähänsä.
Onneksi se on muovia…
Onneksi se on muovia…
Rauhoittumisen jälkeen Una astuu pihalle. Hurmahenki on poistunut saunalle. Portailla on viinilöntti. Una kumartuu kertakäyttömukin kanssa laskemaan siitä loroa. Äkkiä hän makaakin selällään maassa, portailla seisoo huitojan siskon avokki ja huutaa: Ei noin saa tehdä!
Una katsoo huitaisijaa ja näkee sen toisessa kädessä pyöreän halon ja toisessa viinilöntin.
Ei voi olla totta – hänen miehensä,
hänen rakkaansa, oli lyönyt häntä halolla päähän!
