96. Risteilyllä

Unan jalkoihin koskee.

Hän ei jaksa tanssia enää.

Väsyttää ja läkähdyttää, jalat tulessa,

neula joka askeleen alla.

Hytin ovella Hurmahenki kääntyy kantapäillään,

livahtaa pois. Menköön.

Una nukkuu. Herää aamukuudelta Hurmahengen palatessa, kuuntelee rähjääntyneen Hurman tottuneesti valuvat valheet, sisällään halveksunnan viileä vuori - miten se oli eksynyt ja nukkunut kannella, miten purseri oli hätistellyt tyyliin, ei täällä saa nukkua, ja vasta sitten muka osannut oikeaan hyttiin.

Antaa olla.

Hurmahenki nukahtaa.

Una ottaa kuvan sen viinan vääntämästä naamasta.

Puistattaa. Inhottaa.

Tuo manipuloija, valehtelija ja omanvoiton tavoittelijako minun elämäni tarkoitus?

Olkoon uskossaan, että onnistui taas kerran valehtelussaan,

eihän tämä ole ensikerta sillä saralla,

niin kotona kuin ulkomaillakaan.

Tulihan se Rodoksellakin hotellihuoneeseemme vasta aamulla.

Silloin se oli nukkunut jonkin talon rappukäytävässä!

HAH.

91. Miksi kaikki tämä?

Oi, ja miten se opetti Unaa juomaan!

Una oli ikänsä inhonnut viinaa,

mutta se toi, tarjotteli ja houkutteli,

vaikka Una oli päättänyt, ettei HALUA!

Mutta sitten se syytti,

että Una pilaa kaikkien muiden illan –

ja niin tämä tahdoton, käänneltävä ja väänneltävä,

rakkaansa inhaksi muuttuvaa muotoa välttääkseen sukelsi sen mukana aaltoihin…

Oi hyvä henkimaailma; miten on mahdollista,

että kohtaloni mies on voinutkin jämähtää tuolle asteelle?

Ja MIKSI rakastan sitä? Siinäpä kysymys, jota sen työtoverit varmaan ihmettelevät (tosin toisin päin) ja varsinkin minua kummastelevat: sehän kun on heidän silmissään IHMINEN, silava mies ja naapureidenkin silmissä kunnioitettava sielu.

Mitä tämä elämä sanoo?

Mitä helvettiä se yrittää meihin iskostaa?

Tiedän, että ylimaallinen rakkaus on kaiken takana,

mutta onko se ihan oikeasti pakko laajentaa
näin hiivatin laveaksi asti?

Viedä ihmiset suorastaan älyttömyyksiin?

Siinäpä sulle, Luojani, ajattelemista

Olen kanssasi yhtä, mutta sitä en tajua,

MIKSI KAIKKI TÄMÄ?

47. Kunpa ei olisi!

Una inhoaa itseään, ei voi sille mitään,

mutta ei pysty lähtemäänkään.

Se todellakaan ei ole mikään komistus, kaikkea kanssa,

- silti se luulee olevansa kaikkien

naisten ihanuus - niin ainakin Una olettaa.

Piru vieköön kaikki viinapullot sinne helvetin tulikatkuisiin   

onkaloihin ja kiehuttakoon niistä kaikki höyryt pois!

Kunpa se aine vain ei olisi ennättänyt

pilata heidän elämäänsä!

46. Pieni maailman häviäjä

Miksi se alunperinkään rupesi elämään Unan kanssa?

Oliko se siitä riittävä osoitus rakkaudesta? 

Luuliko se voivansa noin vain pistellä muita naisia?

Pahoitellen, ettei sillä siihen mitään halua ole ollut,

viina kun se vain vie…

Eikä se sitä paitsi muista mitään…  

Ja miksi ihmeessä Una ei repinyt sitä pois tilanteesta,

sanonut, että sinä olet minun?

Unako, pieni maailman häviäjä?

Jos Hurmahenki mieluummin on toisen kanssa,

niin tietysti Una sallii sen sille!

Ei kai ketään väkipakolla voi pitää! 

Niinpä Una väistyy haavoitettuna takaseinustalle

eikä yritäkään pitää puoliaan.

Ei usko, että voi kenellekään vetää vertoja,

perinteinen itsetunnoton nyhjäke kun on. 

Onko hän sitä, onko hän se nyhjäke?

Onko se hänen omaa syytään, kun ei pidä puoliaan?

 Mutta miksi helvetissä UNAN pitäisi pitää huolta siitä,

valvoa, ettei SE lankea?