Metsässä, rannallakin on hämärää.
Una odottaa.
Kuunsilta rakentaa tietä toiselle
puolelle.
Toiselle puolelle?
Una hätkähtää, mutta suloinen
tuulenvire pyyhkäisee hänen ylitseen, ja kun hän oikein tarkasti
katsoo, kuunsillan toisessa päässä liikkuu joku.
Lähestyy hiljaisin, mutta
määrätietoisin askelin.
Kasvot ovat epämääräiset,
mutta
olemus kuin tutusta jostakin...
Menneisyydestä? Unesta? Toisesta maailmasta?
Sillalta tulijan keho rakentuu,
muuttuu, selkiintyy.
Hän levittää kätensä…
Ja Una
menee, liukuu pitkin huojahtelevaa, sykähtelevää siltaa. Pelkäämättä,
luottaen siihen,
että toisen pään kiinnitys pitää.
Hän
kaipaa kiihkeästi lievitystä kipuun,
jota elämä on antanut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti