perjantai 11. syyskuuta 2020

113. Mitä teen? Mihin meen?

Ulkona piirtävät puiden sormet kuvioita ilmaan.
Sisällä seinät tiivistyvät, pusertuvat lähemmäksi toisiaan. Siitä huolimatta, että Una on keskiössä.
Levottomuus liikuttaa jalkoja, voihkaus toisensa perään karkaa atmosfääriin. Pakahdus paisuttaa rintaa,
se paisuu ja paisuu, kunnes räjähtää. Ihan kohta.
Mitä teen? Mihin meen?
Pikkuorava pysähtyy kesken kiireittensä, tuijottaa iso käpy suusta puikottaen, vilistää sitten matkoihinsa,
ketteröi lähipuun korkeuksiin.
Kunpa Unankin jalat ketteröitsisivät,
kantaisivat hänen räjäytetyn olemuksensa jonnekin.
Hyvin kauas.
Una vajoaa. Taas maailma meni sekaisin.
Ei olisi pitänyt soittaa.

Koskee, sattuu koko ajan niin sietämättömästi,
että tuskin pystyn hengittämään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti