127. Epilogi

Kun sekava ja poukkoileva teksti loppuu, nostan katseeni ja jään tuijottamaan verkalleen tummenevaan iltaan. Sumu on kietonut vaippaansa jo vastaisen rannan. Äkkiä seuralaiseni liikahtaa, ojentaa käsivartensa ja astuu ilosta huokaisten eteenpäin. Enkä minä voi sitä estää.

Hän tiesi.