114. Valhettako?

Saat ottaa mitä haluat, mahdollisimman paljon,

minä en tarvitse paljoa loppuelämäkseni,
sanoo se, "jalomieli".

Mutta eihän Unan pikkuinen asunto ota sisälleen mitä tahansa. On tehtävä valintoja, laitettava kierrätykseen,

roskiin, kirjoista suurin osa kirpparille...

Ei raaskisi, mutta niin se vain menee.

On luovuttava, jätettävä loput sille uudelle sekä Hurman sukulaisille, Unahan ei saanut lupaa antaa mitään omilleen.

Vaikeinta lienee kuitenkin sulkea kotiovi viimeistä kertaa, jättää elämänsä rakkaus sinne,

jättää kotiseutu, sukulaiset, ystävät,

ja koettaa unohtaa, unohtaa ja unohtaa.

Sydän rikottuna, revittynä, riekaleiksi raastettuna, sirpaleiksi särjettynä.

Kuinka joku voi olla niin julma ja säälimätön, että ei voi antaa anteeksi? Anteeksi olematonta, pelkkiä omia vääristyneitä oletuksiaan seuraten, vaikka Una antoi aina anteeksi kaiken todella tapahtuneen.

Kaiken se kestää, kaiken se kärsii,

kaiken se anteeksi antaa. Niin, rakkaus,
mutta eihän sille tämä liitto sitä ollutkaan -
tämä liitto oli silkkaa valhetta ja petosta!