111. Käsi, joka rakastaa

Tuska velloo sisällä.
Jalat koneilevat, haahuilevat pitkin outoja katuja.
Una kohottaa kasvonsa ainaisesti putoavaan sateeseen ja antaa taivaisen veden huuhtoa poskiaan. Ahdistavat ajatukset eivät anna rauhaa, ne poraavat reikiä aivoihin.
Polttavat. Tukahduttavat. Kuolettavat.

Hänen rakkaansa on muuttunut vieraaksi, tuntemattomaksi.

Käsi, joka rakastaa, ei lyö. Eihän?

Mihin katosivat nuoruuden hellät kosketukset,

lämpimät kuiskaukset?

Mihin unohtuivat vannotut valat, lupaukset rakastaa

niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin?

Koska pääsen jatkamaan elämääni?
Loppuuko tämä helvetti ikinä?
Olisit nakannut minut ojaan jo häissämme,
sylissäsi kantaessasi!