125. Onnen ja autuuden tie

Nyt se keksii hirvittäviä valheita Unasta.

Kirjoittaa ”muistavansa”, mitä kauheuksia Una on muka heidän liitossaan tehnyt. Valheita teoista, joita Una ei olisi koskaan edes kuvitellut tekevänsä. Se petaa puolustusta varten, mikäli Una kertoo sen hirmutöistä ja jakaa maailmalle oman elämänsä tarinan –

avioliittonsa ”onnen ja autuuden” tien.

Olen aina tiennyt menettäväni sinut, koetin vain kaikin voimin lykätä sitä niin kauas kuin mahdollista ja suostuin ylikävelyihin. Aina ja aina ja aina yhä vaan. Kun se sitten tapahtui, toipuminen riisti viimeisistä vuosistani
elämän ja sielun.

Nyt en enää jaksa. Antakaa anteeksi.

114. Valhettako?

Saat ottaa mitä haluat, mahdollisimman paljon,

minä en tarvitse paljoa loppuelämäkseni,
sanoo se, "jalomieli".

Mutta eihän Unan pikkuinen asunto ota sisälleen mitä tahansa. On tehtävä valintoja, laitettava kierrätykseen,

roskiin, kirjoista suurin osa kirpparille...

Ei raaskisi, mutta niin se vain menee.

On luovuttava, jätettävä loput sille uudelle sekä Hurman sukulaisille, Unahan ei saanut lupaa antaa mitään omilleen.

Vaikeinta lienee kuitenkin sulkea kotiovi viimeistä kertaa, jättää elämänsä rakkaus sinne,

jättää kotiseutu, sukulaiset, ystävät,

ja koettaa unohtaa, unohtaa ja unohtaa.

Sydän rikottuna, revittynä, riekaleiksi raastettuna, sirpaleiksi särjettynä.

Kuinka joku voi olla niin julma ja säälimätön, että ei voi antaa anteeksi? Anteeksi olematonta, pelkkiä omia vääristyneitä oletuksiaan seuraten, vaikka Una antoi aina anteeksi kaiken todella tapahtuneen.

Kaiken se kestää, kaiken se kärsii,

kaiken se anteeksi antaa. Niin, rakkaus,
mutta eihän sille tämä liitto sitä ollutkaan -
tämä liitto oli silkkaa valhetta ja petosta!

3. Tulevaisuus?

Hurmahenki uskoutuu.

Se on ajatellut Unaa iltaisin.

Pyytää anteeksi ikäviä sanojaan,

joihin ei mitään oikeata syytä koskaan ollutkaan.

Oi autuus!

Ne olivat elämäni ihanimmat juhlat,

 joissa tunnustin Hurmahengelle tunteneeni

siteen välillämme.

Tulevaisuus? Onko sitä meille?