Varjo pyyhkii kulmia, sumentaa silmät, sotkee mielen.
Hätähuuto purskahtaa syvyydestä pasuunan tavoin:
Mies, palaa takaisin, ota vaimosi ja lapsesi syliisi,
sinun lapsuudenperheesi on löytänyt omansa,
älä siihen tukehdu!
älä siihen tukehdu!
Mutta se ei kuule, tai ehkä se ei vain ymmärrä –
ei käsitä elämän suuruutta, laaja-alaisuutta.
Kuu, Unan kuu laulaa, ja Unan repaleinen sydän
vastaa sen parantavaan melodiaan.
Eheytä minut, hän pyytää.
