115. Ristintie

Se on kuljettu nyt. Henkilökohtainen ristintie.

Una ei sallinut toisten ajaa puolestaan, vaikka silmät olivat itkusta turvonneet, keho vapisi, kädet tärisivät, jalat roikkuivat velttoina ulokkeina ja epätoivo raateli sisintä. Hänen oli koettava tie itse, tunnettava kehossaan sen jokainen mutka, töyssy, halkeama.

Särkyneenä veisaten, kyynelillä tietään huuhtoen, veripisaroita sydämestään jäljilleen tiputellen.

Se halasi lähtiessä. Tule käymään, pyysi.

Mikset pyydä heti jäämään? Älä laita minua tuon katkeran tien päälle! huusi Unan sydän, kuiskivat huulet.

Mutta hänen rakkaansa katsoi vain. Vilkutti jopa, kun auto kaarsi pihasta muuttokuorman perässä.

Tänä aamuna Una ei halunnut nousta.

Mutta on vielä yksi velvollisuus suoritettavana.

Vain se lienee enää pakollinen.

Sitten kaikki on auki.

Tulevaisuus - onko sitä?

38. Hätä

Una huutaa sydämensä hätää.

Hän nojaa kallioon, kohottaa tuskantäyteiset, hurjistuneet kasvonsa maailmankaikkeutta kohti. Äänetön purkaus ryöpsähtää avaruuteen, kiirii siellä mustia aaltoja pitkin, pyrkii valoon. Epätoivoisesti.

Oi Sinä Kaikkivaltias, Sinä, joka pystyisit hävittämään ja tuhoamaan ikipahan perusteellisesti, miksi et karkota ihmisen sisimmästä tuota saastaa, vaan päästät sen riehumaan niin, että sydän lähes pakahtuu?Miksi sallit sen hiipiä sydämeen silloinkin, kun muuten olisi aivan rauhallista ja tyyntä?Eikö ihminen, luotusi, saa vaipua onnellisuuteen, vaan heti kun hän lähestyykään sitä, hänet täytyy palauttaa epätoivon mustan syöverin synkkään syvyyteen, missä mieli huuhailee kaiken olevaisen merkityksettömyydessä?

Anna meille tuo näkymätön avain, jolla saa auki sydämen tutkimattoman kammion, että kerrankin voisimme tehdä siellä läpikotaisen puhdistuksen, heittää riivaaja ulos ja lukita oven,

niin ettei paha enää koskaan löytäisi väylää sinne.

 Että se täydellisesti kulkisi joka ainut kerta harhaan, kun sen mieli palaa taas tekemään meidät pirullisiksi, itsensä kaltaisiksi! Oi, anna meille tuo nautinto, että saisimme näyttää paholaiselle olevamme sen saavuttamattomissa nyt, aina ja myös silloin, kun tunnemme viimeisen kerran!