Näytetään tekstit, joissa on tunniste viha. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste viha. Näytä kaikki tekstit

torstai 13. elokuuta 2020

84. Vihan kukka

Ja he tanssivat. Enemmän kuin Una jaksaisi.
Enemmän kuin vahingoittunut polvi kestäisi.
Mutta kun Hurmahenki tahtoo, on mentävä, muuten vihan kukka, se heidän ainoa kukkansa, puhkeaa.
Joskus monenakin iltana viikossa.
Ja jos Hurma ei jostain syystä jaksa, se helpottaa Unan polvea. Useimmiten kuitenkin on niin,
että polvi ei kestäisi, mutta sen on vain pakko!

Una ei enää usko rakastavansa,
siksi monet kerran se on häpäissyt hänet ja väkivalloin upottanut elämään sen elämää.
Joskus kuitenkin Una lähes pitää Hurmahengestä.
Silloin, kun ollaan tanssimassa ja Unakin jaksaa,
eikä se vahdi muita naisia.

Näin Hurma pyörittää Unaa mennen tullen.

tiistai 11. elokuuta 2020

82. Kuin ilmaa

Se ei katso Unaan, ei ole katsonut enää vuosikausiin.
Joskus Una epäilee, tietääkö se edes minkävärinen tukka hänellä on. Tanssimaan kyllä on lähdettävä, huolimatta siitä, että Unan jalkoja särkee ja neulat pistelevät jalkapohjissa, mutta kun se näyttää vihastuvan
ja tuimenee, on Unan annettava periksi.
Perillä Hurmahenki katselee ympärilleen,
etsii, ei edes huomaa vaimoaan.
Vaivihkaa muka katselee - uskoo, ettei Una hoksaa.

sunnuntai 26. heinäkuuta 2020

66. Vihan ympäröimä

Viha ympäröi Unaa.
Se vaanii kaikkialla eikä Una kestä.
Mieli särkyy sen kuristuksessa.
Työkaverit puolisoineen ovat lähdössä risteilylle
ja alusta asti on selvää, ettei Una lähtisi mukaan.
Eihän hän pääse koulutukseenkaan muualle,
koska sirpaloituisi sitä seuraavan kylmyyden alla.

Niinpä elämässä ei ole enää mitään muuta kuin
hapeton kotielämä ja haparoiva päivätyö, jossa ei jaksa.

Kotiinkaan ei saa jäädä – on ansaittava elanto!

lauantai 27. kesäkuuta 2020

37. Haavoitettu

Una saa viran. Lopultakin.
Ja sielunsa pääsee hengähtämään.

Hurmahenki heittää hetkittäin, sopivasti annostellen, halveksivan huomautuksen, herjan, piikin, ja Una tuntee uppoavansa. Se hetki on lähes ylitsepääsemätön.
Miten hirvittävä viha Unan valtaakaan!

Ja illalla hän täyttää aviovaimon velvollisuudet, vaikka jo kosketus oksettaa - onhan hän vain räpäystä aiemmin kokenut myrkyn kirpaisun repsottavissa haavoissaan.

Sillä ellei suostu, hän löytää itsensä lattialta,
sängystä pois potkittuna.