72. Juhannusjuhlaa

Naapurirannan kokolla Una juttelee talon vävyn kanssa.

Hurmahenki syrjäkareilee ja komentaa kohta kotiin.

Rinteessä tönäisee. Mee jo siitä!

 Ja Una menee. Juoksee, kunnes kaatuu.

Polvi näppää kiveen ja haavoittuu.

Haavassa näkyy verta ja jotain valkeaa.

Una pesaisee veren järvessä ja työntyy pehkuihin.

Aamulla sattuu ihan kamalasti.

Kesken taksimatkaa keskussairaalaan pitää Hurmahengen päästä ostamaan kaljaa!
Perillä se jättää Unan sairaalaan ommeltavaksi
ja menee itse kotiin jatkamaan juhannusta.

Unan polvijänne lähes poikki.

70. Kun siivet leikataan

Linnuilta leikataan siivet.

Mitkä ihmiseltä leikataan,

kun hänen elämäänsä rajoitetaan

ja eteneminen estetään?

Henkiset siivet? Sielun siivet?

Una istuu aamukahvipöydässä sitä vastapäätä,
viettää yhteistä aikaa, kuten se toivoo.
Juo kahvia tai sitten ei,
istuu kumminkin, on tottelevainen.

Lehti ei kiinnosta, ei enää - mikään ei kiinnosta.

Siiventyngät värisevät. Haavoihin sattuu.

37. Haavoitettu

Una saa viran. Lopultakin.

Ja sielunsa pääsee hengähtämään.

Hurmahenki heittää hetkittäin, sopivasti annostellen, halveksivan huomautuksen, herjan, piikin, ja Una tuntee uppoavansa. Se hetki on lähes ylitsepääsemätön.

Miten hirvittävä viha Unan valtaakaan!

Ja illalla hän täyttää aviovaimon velvollisuudet, vaikka jo kosketus oksettaa - onhan hän vain räpäystä aiemmin kokenut myrkyn kirpaisun repsottavissa haavoissaan.

Sillä ellei suostu, hän löytää itsensä lattialta,

sängystä pois potkittuna.